Merien muoviroskaa käsittelevä etäseminaari
2021/3/8
Kyushun yliopiston soveltavan mekaniikan tutkimusinstituutin professori Isobe Atsuhiko kutsuttiin luennoimaan Japanin Suomen-suurlähetystön 5. maaliskuuta järjestämään merien muoviroskaa käsittelevään etäseminaariin, osana Japanin ulkoministeriön vierailuluento-ohjelmaa. HELCOM (Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio) oli mukana tukemassa seminaarin järjestämistä. Seminaariin osallistui HELCOMin pääsihteeri Rüdiger Strempel ja noin 20 merensuojelun asiantuntijaa Suomesta ja muista Itämeren rannikkomaista.
Seminaari alkoi Japanin Suomen-suurlähettiläs Murata Takashin tervehdyksellä, jonka jälkeen professori Isobe piti omaan tutkimukseensa pohjautuvan esitelmän, jossa hän katsoi tulevaisuuteen ja käsitteli muoviroskien aiheuttamia merensaastumisongelmia. Yleisökysymysten joukosta nousi esiin muovijätteiden valvontastandardit, mistä kehkeytyi vilkas ja asiantunteva keskustelu.
Itämeren alueen valtiot perustivat yhteistyössä HELCOMim eli Itämeren merellisen ympäristön suojelukomission suojelemaan Itämerta. Komissio on perustettu Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskevan yleissopimuksen pohjalta ja sen päämaja on Helsingissä.